Panda – Tekee Hyvää jälleen. Saatavilla kansainvälisistä herkuista inspiraation saaneita Desserts–jälkiruokakonvehteja.
Vuonna 1920 SOK aloitti makeisten valmistuksen marjanjalostuslaitoksen ahtaassa yläkerrassa. Makeisten menekki kasvoi hurjaa vauhtia. Aluksi valikoimaan kuuluivat karamellit ja marmeladit. 1920-luvun lopulla kuvioihin tuli mukaan myös suklaan valmistus. Vuonna 1961 tämä makeistehdas sai nimekseen Panda Suklaatehdas. Keväällä 2005 norjalainen Orkla-konserni osti Pandan, mutta tutulla Panda-nimellä saamme nauttia herkkuja edelleen.
Pandan laajaan valikoimaan kuuluvat kansainvälisistä herkuista inspiraation saaneet Desserts -jälkiruokakonvehdit. Rasiassa on seitsemän konvehdin lajitelma. Desserts-konvehdit kätkevät sisäänsä suosittuja jälkiruokamakuja, kuten tiramisua, lemon cheesecakea, nougat moussea ja toffeecremeä.
Pandan markkinointijohtaja Ritva Mäenpään mukaan konvehtirasioiden tulee olla riittävän suuria ja laadukkaita lahjaksi tai jonkin muun lahjan lisäksi annettavaksi. Lisäksi rasioiden tulee olla kauniita sekä ulkoa että sisältä, jotta ne voi asettaa tarjolle. Konvehtien tulee näkyä rasiassa aina myös kuvina.
Desserts-jälkiruokakonvehdit on pakattu yhden kerroksen konvehtirasiaan. Rasian väriksi valittiin muista konvehtirasioista erottuva vaaleanpunainen. Kultauksella haluttiin korostaa tuotteen erityisyyttä ja herkullisuutta. Nyt kaikki nauttimaan näitä erityisherkkuja!