Hyvää kansainvälistä metsien päivää! Pyroll juhlisti asiaa Uusi puu -hankkeen kanssa Lahden Sibeliustalolla.

MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen alusti seminaarin kertomalla puupohjaisen biotalouden investoinneista. Kaikille puun jakeille tarvitaan järkevää käyttöä. Tähän on Suomessa panostettu, sillä Suomessa on eniten puun käyttöä lisääviä investointeja koko maailmassa. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään auringonlaskun ala vaikka kymmenen vuotta sitten ehkä näin vielä uumoiltiin.

Pyrollin puheenvuoron piti Pyroll Lahden Takon Kotelotehtaan yksikön päällikkö Maarit Haatainen. Maarit kertoi pakkausten vaatimusten muuttumisesta 30 vuoden kokemuksella. 80-luvulla riitti kun pakkaus suojasi, tarjosi informaatiota ja toimi logistiikkaketjussa hyvin. 90-luvulla alettiin jo sitten vähän enemmän hifistelemään. Alettiin puhua kokonaisvaltaisista elämyksistä ja pakkausten myyvyydestä. Pinnalle tulivat myös kotimaisuus, ympäristöystävällisyys ja pakkausmateriaalien vähentäminen.

Nyt megatrendit jytäävät taustalla; Kaupungistuminen lisää valmisruokien, takeaway- ja on the go -annosten kysyntää. Ostotottumukset ovat muuttuneet, kaivataan pienempiä pakkauskokoja. Kuluttajien tietoisuus kasvaa ja halutaan entistä ekologisempia pakkauksia. Tuoteturvallisuus askarruttaa, mutta samalla pakkausten käyttötarkoitusta halutaan laajentaa ja vaateet materiaaleille lisääntyvät. Puhutaan ruokahävikistä, ylipakkaamisesta, uusiutuvuudesta, biohajoavuudesta, kompostoitavuudesta, vastuullisuudesta, hiilijalanjäljistä ja kestävästä kehityksestä. On siinä monta asiaa mitkä pitää saada mahtumaan sulassa sovussa yhteen pakkaukseen.

Metsä Groupin Hanna Kalliomäki kertoi esityksessään, että Suomen metsistä 80 % on sertifioituja, kun maailmalla päästään vain 10 % lukuun. Tilaisuudessa keskusteltiin myös puupohjaisten tekstiilikuitujen hyvältä näyttävästä tulevaisuudesta. Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan yhteyteen ollaankin nyt rakentamassa tekstiilikuitua valmistava teollinen koelaitos.

VTT:n Anna Tenhunen puolestaan totesi, että uudet puupohjaiset biotuotteet voivat tuplata metsäteollisuuden lisäarvonvuoteen 2030 mennessä.

Lopuksi kansanedustaja Ville Skinnari kertoi, että suomalainen innovaatiojärjestelmä kiinnostaa maailmalla. Ongelmana meillä on lähinnä se, ettei osata tarjota. Tarvitaan sinivalkoista elinkeinopolitiikkaa ja rohkeutta viedä asioita maailmalle.

Olipa asiapitoinen, vauhdikas ja mielenkiintoinen seminaari ja ilo olla mukana näiden tärkeiden asioiden äärellä.