Pyroll-Palvelut apunasi

1.Ideointi

Etsitkö ideoita tuotekonseptointiin, ideoiden toteuttamiseen tai kaupallistamiseen? Tarvitsetko vahvaa elintarvikealan ja kuluttajien ymmärrystä? Miltä kuulostaisi esimerkiksi tuotekehitys kuluttajan luona?

Me Pyroll-Palveluissa mietimme puolestasi pakkauksellesi soveltuvat materiaalit, rakenteet ja koneet. Halutessasi saat kauttamme kuluttajat mukaan tuoteideointiin, ideoiden kehittämiseen ja testaamiseen.  Pystymme testaamaan markkinapotentiaalin isolla otoksella. Mikäli kaipaat osumatarkkuutta, tuotekehitysosaamista ja aitoa kuluttajalähtöisyyttä, olet oikeassa paikassa. Ota Pyroll-Palvelut mukaan tuotekehitykseesi heti alusta lähtien.

2. Koneet

Pakkauskonetarjontamme kattaa monipuolisesti kaiken tuotepakkaamisesta kuljetuspakkaamiseen. Pakkauskoneiden lisäksi saat kauttamme myös erilaisia vaakaratkaisuja, kuljettimia sekä merkintälaitteita. Asennamme, koulutamme ja huollamme kaikki toimittamamme kokonaisuudet itse tai laajempien kokonaisuuksien yhteydessä tehtaan edustajan kanssa yhdessä.

3. Tuotetiedot

Aiheuttavatko pakkausmerkinnät päänvaivaa? Eivät enää. Pyroll-Palveluiden tuotetietopalvelun avulla saat hoidettua  pakkausmerkinnät uuden elintarviketietoasetuksen mukaisiksi. Hoidamme tuotetietosi myös Synkka-rekisteriin. Voimme laatia puolestasi tarvittavat ravintosisältölaskelmat. Saat merkinnät suomeksi ja ruotsiksi. Kätevää eikö totta.

4. Tuotekehitys ja testaus

Toimiiko tuotteesi? Oletko epävarma oletko oikealla tiellä, Ei hätää. Tuotekehitys ja testaus –palvelumme kautta pääset testaamaan tuotteittesi toimivuuden ennen lanseerausta. Testausmenetelmänä voi olla vaikkapa silmänliiketutkimus. Vai tarvitsetko testipakkauksen? Se onnistuu digipainossamme. Autamme myös visualisoimisessa ja graafisessa suunnittelussa.

5. Koetuotanto

Eikö olisikin kätevää, jos näkisit jo etukäteen millainen uudesta tuotteestasi on tulossa?  Pyroll-Palveluiden koetuotanto mahdollistaa tämän.  Valmistamme, testaamme, muokkaamme ja pakkaamme tuotteesi koetuotannossa ennen tuotelanseerausta, jotta voit olla varma, että tuotteesi on varmasti valmis kaupan hyllylle.